<- Takaisin


KYLÄKYSELY ON PÄÄTTYNYT!
Kyläyhdistyksen hallitus päätti kysyä kyläläisiltä mielipiteitä ja ehdotuksia yhdistyksen toiminnan ja kylän kehittämiseksi!
Määräaikaan mennessä saimme 17 vastausta, neljä paperista (100 jaettiin!) ja 13 nettivastausta, KIITOS JOKAISELLE VASTANNEELLE :)

Suurilan Puistoon kaivataan lisää liikunnallisia/ohjelmallisia tapahtumia (67% vastanneista), toiminnasta saadaan hyvin tietoa (88%), eniten seurataan tietoja Facebookista (87%) ja kotisivuilta (47%),  82% haluaisi nähdä kylän väkiluvun kasvavan, kunnallisen jäteviemärin kannalla oli 81% ja paljon hyviä vinkkejä kylämme läpi virtaavan Tarvasjoen virkistyskäyttöön sekä muuta palautetta. Leikkikentälle toivottiin mm. liukumäkeä pienemmälle väelle ja se on hankittu jo viime vuoden puolella, asennus tämän suven aikana.

Vaikka kysely onkin päättynyt, niin mieluusti otamme vastaan kehitysideoita, toiveita, risuja ja ruusuja!
Toimintaamme ovat kaikki tervetulleita mukaan, vaikket olisikaan koulupiirin alueelta, kunhan olet jäsen, siis ota rohkeasti yhteyttä!

ARVONNASSA TAATELIN 50€ LAHJAKORTIN VOITTI TIMO ISOTALO
JA RISTEILYETULAHJAKORTIN MARIKA KAUKINEN,
ONNITTELUT!

Liikuntailtamat2019.jpg

* Jätevesi-ilta maanantaina 3.6.19

Jätevesi-ilta 3.6.19.png

















* Kevätkokous helatorstaina 30.5.19
Klo 16.00 Isontuvan Jäätelöllä, esillä sääntömääräiset asiat. Paikalla 10 aikuisjäsentä ja 3 lapsijäsentä. Kyläyhdistys tarjosi jätskipallon ja kahvin/teen ennen kokouksen alkua.


* Suurilan Lenkki sunnuntaina 19.5.2019
Suurilan lenkki.jpg

Lapset alle 12v
1. Aina Rauhansuu 7.11 (Pöytyän Urh.)
2. Meea Kivistö 7.31 (TarU)
3. Lenni Lehtonen 8.36 (KarKu)

Miehet 7km
1. Ismo Ylenius 27.08 (Janakkalan Jana)
2. Tapani Vahlroos 31.39 (Salon Vilpas)
3. Miika Heinonen 38.30
4. Esa Heinonen 38.35
5. Jussi Raassina 51.51

Miehet 11km
1. Jarkko Savolainen 53,41
2. Markku Nurminen 56,11
3. Juha Seppä 1.03.44

Naiset 11km
1. Anna Rauhansuu 1.06.08 (Pöytyän Urh.)

Naiset 7km
1. Essi Seppälä 38.01
2. Miisa Järvinen 44,57 (TarU)
3. Sofia Raininko 46.54
4. Anna Järvinen 47.32 (TarU)
5. Hertta Perttunen 49.34 (TarU)
6. Jonna Beldjuskin 51.50
7. Helmi Perttunen 53,19 (TarU)
8. Virpi Nurminen 53,36
9. Pia Matikainen 56,45

* Suurilan Kirkkopyhä sunnuntaina 10.3.2019
Suurilalaiset avustivat kirkonmenoissa ja kirkossa esiintyi kyläläisistä koottu pieni kuoro. Kirkonmenojen jälkeen nautittiin yhdessä kirkkokaffeet seurakuntatalolla, tarjolla oli coctailpiirakoita munavoilla ja kuivakakkua. Kirkossa 57 ihmistä ja 35 heistä kävi seurakuntatalolla kahvittelemassa.



<- Takaisin