Teatteriretkelle tuli vain 11 ilmoittautumista, mutta retki tehtiin silti pienellä porukalla ja tilattu isompi 50 hengen bussi vaihdettiin pienempään 16-paikkaiseen bussiin.
Porin Teatterissa katsottiin päivänäytöksenä Luokkakokous-Groan ups näytelmä. Näytelmässä lähdettiin liikkeelle vuodesta 1994, yläaste päättyi nuorilla vuonna 2004 ja lopulta luokkakokous oli vuonna 2019, 15 vuotta peruskoulun päättymisen jälkeen. Yleisöä nauratti mukavasti näytelmän sketsit ja nuoret, kukin taisi löytää tuttuja asioita omasta ajastaan, omista nuoristaan tai sitten nyt lapsenlapsistaan.
Näytelmän jälkeen siirryttiin bussikyydillä n. 20 minuutin ajomatkan päähän Yyterin Virkistyshotelliin, jonka ravintolassa nautittiin 3 ruokalajin päivällinen pöytiin tarjoiltuna. Meillä piti olla noutopöytäruokailu, mutta kun osallistujamäärä jäi näin pieneksi, niin se oli ravintolan puolesta kätevämpi hoitaa pöytiin tarjoiltuina aterioina.
Alkuruokana oli myskikurpitsacappucino paahdetuilla kurpitsansiemenillä, pääruokana grillattua broilerin fileetä vuohenjuustolla ja paprikahillokkeella sekä yrtticouscous ja grillivihannekset. Jälkkiksi saatiin appelsiinisuklaakakkua vadelmamelballa sekä kahvia tai teetä.
Kotimatka taittui hiljaisuuden vallitessa, kun kaikilla oli kuvut täynnä ja mieli tyytyväinen. Tarvasjoella oltiin hieman ennen puolta kasia.